Kuljetukset ja palvelut

Monipuolinen kalustovalikoimme antaa asiakkaallemme mahdollisuuden toteuttaa hyvinkin erilaisia ja räätälöitäviä kuljetustarpeita.
Lähtökohtanamme on aina asiakkaan tarve, jolle pyrimme löytämään joustavan ja tehokkaan kuljetusratkaisun. Pika- ja kappaletavarakuljetusten reiteistä osa on myös aikataulutettuja.
Kysy lisätiedot toimistoltamme!

Kuljettajamme ovat koulutettuja kuljetusalan ammattilaisia. Heidän ammattitaitonsa pohjautuu EU- direktiivien mukaisiin kuljettajakoulutuksiin, jotka käsittävät mm. ADR, taloudellisen ajon koulutuksen, työturvakortit sekä EA1, EA2 ja trukkikorttikoulutuksen.

Kappaletavara- ja pikakuljetukset

Kappalatavarakuljetukset hoituvat arkipäivisin säännöllisin kuljetusreitein ja osa reiteistä on myös aikataulutettuja. Pikakuljetukset hoidamme joustavasti asiakkaan tarpeen mukaan.

Kaluston vuokraus

Ammattiryhmille myös vuokraamme kalustoa, lähinnä kausiluontoiseen tarpeeseen. Tällainen tarve voi esimerkiksi olla asennusporukan työkeikka, jolloin autoon pitää saada työporukan lisäksi mahtumaan myös työssä tarvittava välineistö. Tähän kalustoon voit tutustua lähemmin päävalikon kalusto-linkin kautta.

Erikoiskuljetukset

Erikoiskuljetuksissa toimialaamme kuuluvat erikoispitkät ja -leveät kuljetukset, joille hoidamme myös asianmukaiset saattoautot. Kauttamme hoituvat myös luvat Pohjoismaihin. Erikoiskuljetuskalustoomme voit tutustua päävalikon kalusto- linkin kautta.

Vesikuljetukset ja maanrakennus

Vesikuljetuksia varten tarjoamme RST-säiliöillä varustettuja puoliperävaunuja, joissa on polttomoottorikäyttöiset tyhjennys-/imupumput. Kalustomme soveltuu myös maantiivistyksen vaatimaan kastelutyöhön.

Pikapesula ja TB-tankkaus

Oheispalveluna tallivarikkomme pihalla toimii pikapesula, jonka asiakkaita ovat esimerkiksi korkeammat taksit ja umpipakettiautot, joita ei perinteisessä autopesussa useinkaan pysty pesemään. Pesula on avoinna arkisin ma-pe klo 9-17.
Varikon pihalla on myös Teboilin 24 h D-tankkauspiste.